Soitin- tai lauluoppilaaksi

Hakeminen soitin- tai lauluoppilaaksi

Soitin- tai lauluoppilaaksi perusopintoihin haetaan pääasiassa keväisin sähköisellä hakulomakkeella ja soveltuvuusarvioinnilla.  Perusopinnoissa opiskellaan tavoitteellisesti opetussuunnitelman mukaan. Opinnot sisältävät soitto- ja laulutuntien lisäksi yhteismusisointia, hahmotusaineiden opiskelua sekä esiintymis- ja kuuntelukasvatusta. Perusopinnot suoritettuaan oppilas saa todistuksen ja siirtyy syventäviin opintoihin.

Soveltuvuusarvioinnit perusopintoihin pidetään tarvittaessa touko-kesäkuussa ja oppilasvalinnat julkistetaan kesäkuun aikana. Ne hakijat, jotka eivät mahdu perusopintoihin tai haluavat vielä miettiä soitintaan, voivat hakea soitinvalmennukseen tai soitinkaruselliin.

Soitin- ja lauluopintoja voi tehdä omien toiveiden mukaan ja aiemmasta osaamisesta riippumatta avoimella osastolla. Avoimelle osastolle ilmoittaudutaan omalla ilmoittautumislomakkeella. Mukaan voi ilmoittautua ympäri vuoden. 

 

Tutustu henkilökuntaamme tästä linkistä. 

 

Soitinvalikoima

Soitin- tai lauluopetusta annetaan noin 30 aineessa.

Klikkaa TÄSTÄ soitinvalikoimaan tai avaa tarkat soitinesittelyt alta:
piano, puhallinsoittimet, jousisoittimet, bändisoittimet, lyömäsoittimet, kitarat, kantele, harmonikka ja laulu.

Musiikkiopistossa opetettaviin soittimiin voi tutustua tarkemmin musiikkiopiston omassa soitinoppaassa (pdf dokumentti) TÄSTÄ.

Mitkä perusopinnot? Mikä avoin osasto? Katso usein kysytyt kysymykset.

Sähköisiin hakulomakkeisiin pääset tästä.

Mikäli haluat täyttää ja palauttaa paperisen lomakkeen, sen voi ladata klikkaamalla alta:
Hakulomake perusopintoihin pdf
Avoin osasto ilmoittautumislomake pdf