10 merkintää.
Ilman musiikkia, taidetta ja kulttuuria ihmisyys kaventuu pelkäksi olemassaoloksi.
Pohjois-Kymen Musiikkiopisto on ollut keskeinen omassa ja perheeni elämässä jo neljättä vuosikymmentä. Paitsi, että olen itse opiskellut siellä, se on ollut lapsilleni tärkeä kasvattaja mahdollistaessaan heille suhteita viisaisiin ja sydämellisiin aikuisiin, oman alansa huippuammattilaisiin, jotka pitkän kokemuksensa kautta ovat tukeneet heidän kasvuaan, musiikkitaitojaan ja tavoitteelliseen, määrärätietoiseen toimintaan pyrkimistä.
Nyt Pohjois-Kymen musiikkiopistossa opiskelee jo perheemme kolmas polvi.
Musiikki on ollut keskeinen suomalaisen kulttuurin ja identiteetin synnyssä . Ilman Sibeliusta meillä ei olisi Finlandiaa. Ilman Paciusta ja Runebergia meillä ei olisi Maamme-laulua.
Sotien ja kriisien aikana musiikkimme on tukenut ja lohduttanut, ilon ja voiton hetkillä se on yhdistänyt kansaamme.
Tarvitsemme musiikkikasvatusta, jotta perinne jatkuu..Emme voi jättäytyä kansainvälisen musiikkibisneksen armoille. Kansallinen kulttuurimme ei ole automaattista eikä itsestäänselvää. Meidän on vaalittava ja suojeltava sitä. Se on keskeinen osa identiteettiämme ja selkärankaamme.
Kiitos PKMO ! Kouvola tarvitsee teitä kuten me kaikki.
Suuri KIITOS kotimusiikkiopistolleni siitä monipuolisesta pohjakoulutuksesta, jonka oppeja hyödynnän edelleenkin joka päivä niin työssäni luokanopettajana kuin musiikkiharrastuksissanikin! PKMO tekee korvaamatonta kasvatustyötä lasten ja nuorten eteen Kouvolan seudulla ja ilahduttaa samalla konserteillaan lukuisia muita kaikenikäisiä kaupunkilaisia.
Haikeina ja kiitollisena muistelen meidän perheen 13 musiikkiopistovuotta. Oli minulle äitinä hyvin merkityksellistä aikaa. Lapset löysivät upean harrastuksen ja yhteisön jossa he viihtyivät, eikä kiusattu. Opettajat olivat varsinaisia apukasvattajia, todella tärkeitä henkilöitä lasten elämässä, ja äidinkin. Musiikin kautta elämäämme tuli musiikkileirejä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin, ikimuistoisia kokemuksia. Toiselle tyttärelle musiikista tulibammatti. Itselleni musiikista tuli hyvin tärkeä irtiottokeino työstä.
Suuri kiitos jokaiselle opiston henkilökunnassa! Teidän on saatava jatkaa tärkeää työtänne!
Pohjois-Kymen musiikkiopisto on ollut osa perheemme elämää jo yli 30 vuoden ajan. Tyttäreni soittivat siellä vuosia sitten pianoa ja sähkökitaraa, itse kävin avoimen musaopiston puolella laulutunneilla. Minulle jäi hyviä muistoja taitavasta lauluopettajasta, ja toinen tyttäristäni on työssään pystynyt hyödyntämään musiikkiopiston antamaa koulutusta.
Mutta mikään edellä mainitusta ei vedä vertaansa sille, mitä Pohjois-Kymen musiikkiopisto on antanut perheellemme viimeisten 10 vuoden aikana, kun lapsenlapseni ovat päässeet mukaan opiston toimintaan. Mummina olen saanut vuosien aikana nauttia konserteista ja soittotunneistakin silloin, kun olen tuurannut lasten äitiä Suzuki- tunneilla. Huilu ja piano soivat aikaisemmin, nokkahuilu ja kontrabasso edelleen. Ja olenpa minäkin päässyt vauvamuskariin alle vuoden ikäisten ”muskarikaksostemme” kanssa.
Pohjois-Kymen musiikkiopistoa johtaa upea rehtorikaksikko, joiden asenne niin soittajia kuin heidän perheitään kohtaan on kannustava. Ammattitaitoisten ja työstään innostuneiden opettajien työ näkyy opiston oppilaiden kehittymisessä ja soittoinnossa. Positiiviseen ilmapiiriin on selkeästi satsattu ja sen vaikutukset heijastuvat myös oppilaisiin.
Pohjois-Kymen musiikkiopisto ei ole paikka, jossa käydään pelkästään harrastamassa. Moni lapsi ja nuori saa opistosta reppuunsa mukaan soittotaidon lisäksi mm. esiintymisvarmuutta, toisen arvostamista, ystäviä, kannustusta, työskentelytaitoja ja joskus myös sinnikkyyttä. Meidän perheessämme opisto on ollut myös ponnahduslauta kansainvälisille soittoleireille, jonne myös mummi on ollut tervetullut😊. Leireiltä on saatu ystäviä, soitto- ja kielitaito on karttunut jne.
On ilahduttavaa nähdä, että PKMO näkyy myös opiston ulkopuolella entistä enemmän mm. sosiaalisessa mediassa.
Toivotan lämpimästi tsemppiä koko opiston väelle! Teette arvokasta työtä, jota ilman kouvolalaiset lapset ja nuoret jäisivät todella paljosta paitsi.
Täällä myös entinen sellisti-, kuorokoulu- ja lauluoppilaanne ja nykyinen ammattimuusikko! PKMO oli minulle todella tärkeä paikka saada kasvaa muusikkona ja olen todella kiitollinen kaikista niistä vuosista! Kohtasin vuosien aikana useita hienoja opettajan ja muusikon malleja, ja nämä kohtaamiset kantavat edelleen omassa elämässäni ja työssäni laulajana ja laulunopettajana. On ihanaa huomata, että opistolla on edelleen hyvä meininki sekä valtavan ammattitaitoisia opettajia!
Terveisiä entiseltä sellisti-, kuorokoulu- ja lauluoppilaaltanne👋. Teiltä olen ammentanut kaiken sen teorian, taidon ja inspiraation mitä pääsen työssäni luokan- ja musiikinopettajana hyödyntämään. Minun kaikki sisarukseni opiskelivat myös Pohjois-Kymen musiikkiopistossa eri instrumentteja. Hurjaa huomata somesta, että moni tuttu opettaja jää eläkkeelle. Paljon terveisiä Kajjaanista😊
PKMO on toiminnallaan ja yhteistyöllään seurakunnan kanssa jo vakiintuneesti rikastuttanut musiikkielämää ja yhteisöllisyyttä arvokkaalla ja korvaamattomalla tavalla täällä Luumäellä. Toivottavasti sama iloinen tekemisen meininki ja erinomainen yhteistyö jatkuvat.
PKMO oli mun kotimusiikkiopisto ennen Sibelius-Akatemiaan ja musiikin ammattiopintoihin siirtymistä. Lämpimät kiitokset soittotunneista ensimmäiselle kanteleopettajalleni Johannalle sekä opistolle hyvästä pohjasta ammattiuralle! 🫶
Musiikin iloa kaikille PKMO:n oppilaille! 🤗🎶
Kirjoita terveisesti Pohjois-Kymen musiikkiopiston vieraskirjaan!
Voit käyttää nimimerkkiä, tai omaa nimeäsi. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
