Toiminta

Yleistä

Pohjois-Kymen musiikkiopisto on yksityinen, alueellinen musiikkioppilaitos, joka on toiminut vuodesta 1971. Sen kotipaikka on Kouvola, lisäksi opetusta annetaan Iitissä ja Luumäellä. Opisto toimii tällä hetkellä yhteensä 19 opetuspisteessä.

Pohjois-Kymen musiikkiopistossa annetaan säveltaiteen perusopetusta, valmennusta alan ammattiopintoihin sekä järjestetään muuta musiikkikulttuurin kehittämiseen liittyvää toimintaa. Oppilaita on yli 900 ja työntekijöitä noin 60. Opetusta annetaan yli 30 soittimessa, musiikkileikkikoulussa, perus- ja syventävissä opinnoissa sekä avoimella osastolla. Pääaineen opintojen ohella oppilaat voivat osallistua monipuolisesti yhteismusiikkiin kuoroissa, orkestereissa ja yhtyeissä.
Opetuksella tuetaan tavoitteellista musiikin harrastusta ja oppilaan kokonaisvaltaista kehitystä.

Soittimet & nuotit

Musiikkiopistosta on lainattavissa nuotteja ja soittimia. Lisätietoja antaa opettajasi.

Stipendit

Musiikkiopisto myöntää vuosittain kohdestipendejä esimerkiksi soitinhankintoihin ja musiikkileirien leirimaksuihin.

Keväällä 2026 kohdestipendiä voi hakea palauttamalla täytetty lomake liitteineen musiikkiopiston toimistoon 14.4.2026 mennessä. (Vaillinaisia tai myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.)

Kohdestipendianomus

Pohjois-Kymen musiikkiopiston kannatusyhdistys ry

Pohjois-Kymen musiikkiopisto toimii kannatusyhdistyspohjaisena. Yhdistyksellä on kokous vuosittain keväisin. Hallitus valitaan neljäksi vuodeksi kerrallaan.

Kannatusyhdistyksen jäseneksi ovat tervetulleita kaikki!

Liity jäseneksi lähettämällä sähköpostia hallintopäällikkö Maiju Teitolle maiju.teitto (at) pkmo.fi
10 € / hlö / vuosi
51 € /hlö / ainaisjäsen

Meiltä musiikkia

Ota yhteyttä lotta.veijola(at)pkmo.fi