Tiedote: Kevättä kohti!

Pohjois-Kymen musiikkiopiston kevätlukukausi on alkanut! Kohti kesää mennään jälleen 18 opetusviikon ja useiden tapahtumien merkeissä.  Kevään uutena kurssina alkaa kaikille avoin oopperaluokka, joka kokoontuu Kouvolan opetuspisteessä torstaisin.

Konserttikalenterin ensimmäinen tapahtuma soi jo ensi viikon keskiviikkona 15.1., kun musiikkiopiston oppilaat musisoivat Balladisalissa. Balladisali voi olla nimenä uusi mutta paikka on tuttuakin tutumpi, sillä Balladisali on aikaisemmin tunnettu nimellä musiikkiopiston tutkintosali 2. Myös perinteinen tutkintosali 1 on saanut uuden nimen: Sointusali. Sointusalin nimen taustalla on paitsi musiikkisanaston termi sointu myös samaa nimeä musiikkiopiston suosittu oma pöllömaskotti.

Helmikuussa musiikkiopistolaiset konsertoivat mm. Novellikonsertissa tiistaina 11.2. Elimäen kirjastolla. Kirjaston järjestämässä konsertissa kuullaan musiikkiopiston soitinyhtyeen esityksiä sekä kolme novellia Tove Janssonilta, Kaari Utriolta ja Erkki Tuomiselta. Novellit lukee Elimäen vuoden renki Eero Kivistö. Lisäksi helmikuussa alkavat jälleen musiikkiopistolaisten aulasoitot, joita kuullaan ennen Kymi Sinfoniettan konsertin alkua lämpiössä torstaisin 20.2., 5.3. ja 6.5.

Maaliskuussa orkesteri Vox Musicae juhlii 20-vuotista taivaltaan konsertilla, jonka solistina soittaa sellotaiteilija ja musiikkiopistolla aikanaan opiskellut Jaani Helander. Juhlakonsertissa lauantaina 21.3. Kouvolan kaupungintalolla kuullaan mm. Dvorakin upea sellokonsertto sekä osia Griegin sarjasta Peer Gynt.

Lisäksi maalikuussa juhlitaan musaopistosynttäreitä! Avoimet ovet, hauskaa ohjelmaa ja mahdollisuus kokeilla musiikkiopistossa opetettavia soittimia on keskiviikkona 25.3.! Juhlapäivä avaa jälleen musiikkiopiston hakuajan, joka ulottuu välille 25.3.-30.4.2020.

Tutustu myös näihin