Pohjois-Kymen musiikkiopisto juhlavuoden kynnyksellä

Pohjois-Kymen musiikkiopiston syyslukukauden opetus päättyy tämän viikon torstaina 17.12. Kevätlukukausi alkaa loppiaisen jälkeen torstaina 7.1. Koronatilanteen muuttuvan luonteen takia kevätlukukauden opetuskäytännöistä tiedotetaan vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Kulunut vuosi on ollut Pohjois-Kymen musiikkiopistossakin poikkeuksellinen mutta epidemiasta huolimatta myös totutun aktiivinen. Opetus on jatkunut koko ajan joko etä- tai lähityöskentelynä, ja konsertteja ja tapahtumia on järjestetty joko perinteiseen tapaan tai tilanteen vaatiessa verkossa.

Vuosi 2021 avaa Pohjois-Kymen musiikkiopistossa paitsi uuden lukukauden myös 50-vuotisjuhlavuoden, jonka tapahtumia tullaan toteuttamaan koronan sallimissa rajoissa. Varsinaisen 50-vuotisjuhlan lisäksi suunnitelmissa on useita konsertteja, valtakunnalliset Suomen musiikkioppilaitosten liiton päivät sekä PKMO50-juhlakirjan julkistaminen.

Pohjois-Kymen musiikkiopiston joulutervehdykset soivat tänä vuonna verkossa. Musiikkiopiston jouluisia soittajia ja esimerkiksi syksyn päätöskonsertin voi kuulla Pohjois-Kymen musiikkiopiston kanavilla YouTubessa, Facebookissa ja Instagramissa.

Lisätiedot:
Rehtori Jukka Kumpulainen
0400 151 998

Pohjois-Kymen musiikkiopisto PKMO on Suomen suurimpiin kuuluva yksityinen, säveltaiteen perusopetusta antava musiikkioppilaitos. Päätoimipaikka Kouvola-talon lisäksi opetuspisteet sijaitsevat useissa pisteissä Kouvolan alueella, Iitissä ja Luumäellä. Musiikkileikkikoulusta ammattikoulutuksen kynnykselle ulottuva opetus kattaa kymmeniä soittimia, laulun, kuorot, yhtyeet sekä orkesterit. PKMO:n siipien suojissa opiskelee noin 1050 oppilasta ja sieltä kajahtavat lukuisten konserttien, Kymi Brass -tapahtuman ja PKMO oopperan sävelet.